kirsema se täällä höpöttelee jotain ihan muuta kuin koruja ja mökkitarinoita :)

Jos haluat höpötellä takaisin, niin se onnistuu kommentoimalla tekstin alaosassa, joten ei muuta kuin höpöttelemisiin!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Nuoruuden huumaa :)

Niin sitä vaan huomaa tuota jälkikasvua seuratessa, että itse ei enää tästä nuorene ja vuodet ovat vierineet kuin varkain. Mutta on tässä myös se ihanuus, että saa seurata nuorisoa ja siinä samalla muistella omaa nuoruusaikaa. Samalla tietysti toivoo, että he pystyisivät välttämään ne pahimmat kompastuskivet, mihin itse on joskus kaatunut, mutta täytyyhän elämässä olla myös sitä karikkopuolta ja jokaisen on koettava myös vastoinkäymisiä. No syy näihin mietteisiiin on siinä, että miniäkokelaallani oli tänään inssiajo ja eilen tuli hänelle sitten kerrottua "suuria salaisuuksia" omasta inssiajostani ja mitä ei ainakaan kannata tehdä. Eli silloin joskus hyvin kauan aikaa sitten, kun suoritin inssiajoani ja tullessamme ajon jälkeen takaisin katsastuskonttorin pihaan inssi pyysi peruuttamaan auton parkkiruutuun, mutta tokaisin hänelle, että en muuten aio peruuttaa niin ahtaaseen rakoon. Pienen vilkaisun jälkeen hän sitten myöntyi siihen, että ajan auton parkkiin etuperin ja tästä iloisena sitten näin teinkin, kunnes kävi pieni tömps. Edessä tietenkin oli pieni korokekivetys ja ajoin sitten siihen! No tästä syystä sitten nuorella likalla sydän tykytti niin, ettei meinannut rinnassa pysyä ja melkein itkua vääntäen ajattelin, että se sitten siitä, ei tullut tällä kertaa korttia takataskuun. Ikuiselta tuntuvan piinaavan hiljaisuuden jälkeen (ja muutaman anelun) inssi totesi, että ajokortti on sitten suoritettu, mutta hieman varovaisuutta mukaan...varsinkin parkkeerauksissa. Voi sitä riemua, mikä siitä syntyi ja sen jälkeen ei meinannut nahoissa pysyä! Noh, se omista kokemuksista tällä kertaa ja alkuperäiseen jutun juureen palatakseni, miniäkokelaani inssiajo on suoritettu ja läpi meni. Onnea vielä kerran hänelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistaja sekä käynnistä. Tervetuloa myös uudelleen!