kirsema se täällä höpöttelee jotain ihan muuta kuin koruja ja mökkitarinoita :)

Jos haluat höpötellä takaisin, niin se onnistuu kommentoimalla tekstin alaosassa, joten ei muuta kuin höpöttelemisiin!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kuulumisia :)

27.4.2014 - Kuulumisia

Niin se on tämäkin alkuvuosi vierähtänyt nopsaan. Mitään ihmeellisiä kuulumisia ei ole, mutta aina jotakin jorinaa löytyy. Ollaan tässä avattu varhaisessa vaiheessa mökkikausi ja muutaman kerran on käyty myös Keski-Suomessa. Laitanpa tähän muutaman maisemakuvan viimeiseltä eli tämän viikonlopun reissulta.

Tämä on perjantain menomatkalta jostain päin, en nyt muista mistä. Itselläni oli siis hyvää aikaa kuvailla auton ikkunan läpi, kun sai istua kyytiläisenä takapenkillä :)

Tämä onkin lauantain paluumatkalta Kärkistensalmen silta. Hitsi, kun ei meinaa kameran kanssa pysyä vauhdissa mukana. Ja vähän taas järvimaisemaa - Päijänne.

Yleensä reittimme menee Korpilahden kautta, siellä on niin kauniita maisemia. Ja siltä reitiltä on siis myös nämä kuvat.

Tähän kohtaan täytyy laittaa myös yksi ötökkäkuva. En siis tiedä, mikä kyseinen olio on, mutta se oli livahtanut hiuksissani meille sisään. Tunsin, että päässäni liikkuu jokin ja pyyhkäisen kädelläni kahteen kertaan, kunnes käteni tapasi tämän olion. Ötökkä lensi lattialle ja pakeni lehtikoriin piiloon. Parin päivän päästä se ilmaantui keittiön pöydälle ja vaikka ötökkäkammoinen olen, sain sen purkitettua ja siirrettyä ulkoilmaan. Oli muuten jännä, kun jahtasin sitä pöydällä, niin se juostessaan nosti takapäätään käkkärälle niin kuin skorpioini.


Sain myös kaikkialla kiertävän arkikuvahaasteen FB:n puolella ja tässä yksi kuva arjestani. Nimittäin työhuoneeni.


No kun aiheeseen päästiin, niin täytyy tähän laittaa myös tuo ikävämpi meidän perheen tilanne. Miehellä oli alkutalvella YT -neuvottelut ja lappuhan sieltä tuli kouraan. Viimeinen työpäivä hänellä on elokuussa ja tässä ollaan yritetty hieman järjestellä asioita siihen malliin, että jos ei uutta työpaikkaa löydy, niin leivässä ainakin pysytään. Mutta katsotaan tilanteen kehittymistä.

Esikoispojan pitäisi valmistua vihdoin ja viimein ammattikoulusta ja sitten heinäkuussa lähteä miesten kouluun. Nuorempi poika on tällä hetkellä työssä oppimisjaksolla, mutta ei oikein ole mennyt niin kuin hän oli suunnitellut. Paikan hän kyllä sai ja jopa toisenkin, kun sanoutui irti ekasta paikasta päivän ja tunnin jälkeen. Toinen paikka olikin sitten melkoinen pettymys, siellä ei päässyt tekemään oman alan hommia. No jospa saisi vielä kolmannen paikan, viritys on meneillään, siellä ainakin olisi oman alan hommia tarjolla, muuten loppukevät menee koulun pernkillä. Ehkäpä nämä hänen toikkarointinsa on myös opettanut hänelle jotain...toivon ainakin niin.

Saas nähdä meneekö seuraavaankin päivitykseen neljä kk, niin kuin on edellisestä vierähtänyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Ja laitan nyt tähän jo mukavan kesän toivotukset...ihan varmuuden vuoksi :)

- kirsema -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistaja sekä käynnistä. Tervetuloa myös uudelleen!