kirsema se täällä höpöttelee jotain ihan muuta kuin koruja ja mökkitarinoita :)

Jos haluat höpötellä takaisin, niin se onnistuu kommentoimalla tekstin alaosassa, joten ei muuta kuin höpöttelemisiin!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Jälleen jännityksen paikka!





Hui, nyt tämä jännittäminen taas alkaa, onneksi tässä kohtaa vielä pienemmällä volyymilla, mutta myöhemmin, muutaman kuukauden päästä, varmaan koittaa suuremman jännityksen aika. Samasta aiheestä jännitin kolme vuotta sitten, kun esikoispoika sai moponsa ja lähti liikenteeseen. Jännitin ja hermoilin niin kamalasti, että isäntä tuumas mulle, ettet voi ikuisuutta vahtia ja vartioida poikia, niiden on annettava touhuta ja kokeilla sekä alkaa itsenäistymään. Totta joka sana. Ja kyllä se jännitys siitä ajan mittaan laantui, kun asiaan tottui. No nyt on sitten nuoremman aika koittanut lähteä liikenteeseen, mutta hän ei mopoa halunnut, vaan halusi säästää ja odottaa, että saa kevarin. No sainpan itselleni ja jännitykselleni jatkoaikaa :). Eilen tuli tieto, että pyörä on valmiina noudettavaksi ja tänään se sitten on haettu ja kohta koittaa ekat kilometrit. Onneksi tässä on sellainen pienen pieni juttu, että hän ei lähde yksinään suhaamaan liikenteeseen, vaan on pakko ottaa isänsä mukaan, koska kortti ajetaan opetusluvalla. Hih :) Mutta vielä koittaa sekin päivä, kun hän sitten yksinään tuolla ajelee. Huomenna olisi tarkoitus, että isä ja poika ajelevat peräkanaa mökille Juhannusta viettämään ja itse saan ajella autolla kahdestaan kissan kanssa.
 


Ja täytyypä tässä samalla kertoa myös esikoisen kuulumisia samoista tunnelmista, mutta menopeli on vaihtunut autokoulun autoon. Tänään oli ekat ajotunnit, joiden jälkeen innoissaan soitti, arvaa, mä oon ajana melkein 100 kilsaa tänään. Ekana oli ollut muutama liikkeellelähtö- ja mäkilähtöharjoitus ja maikka tuumanut, että nyt lähdetään ajamaan oikeesti. Eipä sinä muu auttanut, kun jatkaa matkaa :) Hyvä, että koko autokoulutouhu on lähtenyt rivakasti liikkeelle, toivoa ehkä on saada kortti tämän vuoden puolella ;)

Mutta enempia turisematta,

oikein mukavaa ja rauhallista Juhannusta kaikille toivottelee kirsema!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistaja sekä käynnistä. Tervetuloa myös uudelleen!